BBO2020 500

Toinen 1400 tulos Jähille

Joonas Jähi heittoOdotukset olivat tänään ennen iltapäivän erää korkealla, kun radoille tuli jo hieman enemmän nimekkäitä keilaajia. Pitkiä kaatojonoja nähtiin ja 300-sarjaakin hamuttiin useamman miehen voimin, mutta vielä se jäi syntymättä. Yksi päivän onnistujista oli vielä pari päivää sitten vatsatautisena keilannut Joonas Jähi. Tauti oli selätetty ja mies hyvässä iskussa. Hän kirjoittautui kärkimies Kai Virtasen kanssa samalle sataluvulle pistein 1400. Joonas aloitti vaisusti, kolmeen sarjaan oli koossa vain 642, sitten alkoi huima kiri. Sarjoin 278, 222 ja 258 hän ponkaisi tuohon mainittuun 1400 lukemaan ja kiilasi karsinnan kakkospaikalle.
- Taas oli ongelmia pallon tarttumisen kanssa. En oikein saanut palloa kääntymään, tässä on ihan oma tekniikkansa, miten olosuhdetta pitää heittää. Oma heittoni parani siinä pelin vanhetessa ja kyllähän kenttäkin aukesi, Joonas Jähi valotti.

Aiemmin Joonas Jähi on ollut mukana Ballmaster Openin loppukilpailussa 16 parhaan joukossa, mutta ei sen pidemmällä. Nyt tavoitteet ovat luonnollisesti kirkkaina mielessä.
- Kyllä minä sen pokaalin kotiin haluan. Lapset tykkää pokaaleista ja plus sillä rahalla saa muutaman vaipankin, Joonas hymyili.
Jatkosuunnitelmatkin ovat selkeät.
- Torstaina tietenkin pelaan juhlaerässä. On kunnia-asia päästä siihen heittämään ja kivaa olla kutsuttu. Mikäs siinä on heitellessä hyvien keilaajien kanssa, Joonas päätti.

Toiseksi erässä nousi tasaisen vahvan pelin tehnyt Heidi Manninen. Hänelle tämä oli kolmas peli ja koko ajan on suunta ollut parempaan päin, nyt syntyi tasoituksin 1373, mihin nuori nainen oli hyvinkin tyytyväinen. Sillä hänelle aukesi mitä suurimmalla todennäköisyydellä paikka loppukilpailuun.

Huomenna kisoissa on välipäivä ja areenalle palataan taas keskiviikkona, jolloin keilataan kolme karsintaerää alkaen kello 10.00, 14.00 ja 18.00. Keskiviikon eristähän on mahdollisuus hankkia paikka loppukilpailuun jopa hieman alhaisemmallakin tuloksella, sillä päivän kolmen parhaan karsinnan 60 parhaan ulkopuolelle jäävän tuloksen tekijöille aukeaa paikka jatkoon.
Matemaattiset ennusteet tällä hetkellä ovat; 60 parhaan joukkoon 1324, 24 parhaan joukkoon ja toiselle kierrokselle 1359 ja 1-9 eristä 1319. Tähän mennessä radoilla on käynyt 482 urheilijaa, suorituksia on tehty 638.

Seija Lankinen